Tylyssä 2000-luvulla
Ensimmäisenä päivänä jännitti. Siirtyminen ala-asteelta yläasteelle oli kolme vuotta aikaisemmin pelottanut kuin hammaslääkäri konsanaan, lukioon siirtymisessä oli enemmän kysymys positiivisesta jännityksestä. Olo taisi olla omalla tavallaan aika juhlavakin. Tuntui kuin oltaisiin oltu jonkinlaisen varhaisaikuisuuden porteilla.
Aloitin Etu-Töölön lukion vuonna 2003 ja kirjoitin keväällä 2006. Koulu oli ennestään tuttu yläasteajoilta, mutta silti monessa asiassa tuntui kuin olisi astellut täysin uuteen ympäristöön. Ensimmäiset viikot sujuivat ihmisiin tutustuessa ja uusiin käytäntöihin opetellessa. Näin se sujui varmasti kaikilla, myös eräällä nimeämättä jäävällä henkilöllä, joka kysyi 15 minuutin jälkeen urheilusalissa liikuntatunnilla, että eikö tämä olekaan ruotsin alkeiskurssi.
Opintojen puolesta lukiosta on jälkikäteen jäänyt parhaiten mieleen filosofia, elämänkatsomustieto, historia, haastavat pitkän matematiikan kurssit ja uutena kielenä aloitettu ranska. Kahdessa ensiksi mainitussa meitä opetti Juha Eerolainen, jonka pitämät oppitunnit olivat aina täynnä konkretiaa ja keskusteluja – joskus kiivaita väittelyjäkin. Lukioikäisille tekee hyvää, kun välillä patistetaan keskustelemaan muutenkin kuin ”emmätiiä-tasolla”. Sittemmin oma opinahjo on vaihtunut Helsingin yliopistoon ja valtiotieteelliseen tiedekuntaan viestintää lukemaan. Perusteet alavalinnalle ovat osin jo kyseisillä tunneilla luotuja.
Lukioajat toki muistuvat mieleen muutoinkin kuin opinnoista. Yhteisistä tapahtumista mielessä vahvimmin ovat ainakin ensimmäiset illanvietot lukion alettua, tutor-koulutus Sipulissa, Vanhojen tanssit ja risteily sekä hämmentävän lukuisat abitapahtumat. Nyt muistikuvissa on, että vähintään joka toinen viikko juhlittiin viimeisenä vuonna jäljellä olevia päiviä. Kaikki huipentui tietysti lakkiaisiin, joka oli varmasti kaikille vuosikurssimme ihmisille ikimuistoinen päivä rankoista iltapäiväsateista huolimatta.
Lukioaikaisia muistoja vaalitaan lähimpien lukioystävien kanssa tämän tästä, mutta on myönnettävä, että tätä ennen ei ole tullut palattua lukiotunnelmiin yhtä syvästi kuin tätä juttua kirjoittaessa. Tarinoita riittäisi monen lehden verran eikä niitä kaikkia edes kehtaisi perata päivänvalossa.
Taannoisessa kokoontumisessamme helmikuussa oli tahtomattaankin huomattava, kuinka ihmisistä on oikeasti kasvanut aikuisia – ainakin tietyllä tasolla. Yhtä yllättävää on joka kerta myös se, kuinka vanhoihin tuttuihin törmää nykyisissä projekteissa esimerkiksi opintojen tai töiden kautta. Ei siitä kuitenkaan ole kovin kauaa, kun koulun käytävillä heiteltiin vesi-ilmapalloja 100 päivää jäljellä –bileissä.
Senioritoiminnan myötä ainakin itse on oppinut suhtautumaan omaan lukioon ja lukioaikaan entistä kunnioittavammin. Vanhoja muistoja haluaa vaalia ja samalla olla kenties edes hieman avuksi nykyisten tylyläisten lukiotaipaleella. Heidän lukiomuistelunsa ovat vasta edessä, meillä se on, välillä valitettavasti ja välillä onneksi, jo takanapäin.
Nostalgisissa tunnelmissa,
Verneri Ruohoranta